Hyvinvointivaltion haasteet: kohti globaalia sosiaalipolitiikkaa

Hyvinvointivaltio on nykyään otsikoissa usein silloin, kun puhutaan sen ongelmista. Terveydenhuolto, koulutus ja muut peruspalvelut kärsivät puutteellisesta rahoituksesta.Tämä ajaa yhä useampia ihmisiä esimerkiksi yksityisten lääkäripalveluiden käyttöön.

Yksityisissä palveluissa asiakas maksaa koko tai lähes koko hoidon kustannuksen. Julkiset palvelut ovat ilmaisia tai niin halpoja, että kaikilla on niihin varaa. Valtio kerää palveluiden rahoituksen veroina.Julkiset palvelut tulevat tutkimusten mukaan usein yksityisiä huomattavasti halvemmiksi. Yksityisiin vakuutuksiin luottavassa Yhdysvalloissa terveydenhuolto nieli vuonna 2004 noin 15,9 prosenttia bruttokansantuotteesta (lähde pdf-tiedostona), kun Suomessa vastaava luku oli samana vuonna 9,4 prosenttia.

Tämä on huomattu myös kehitysyhteistyössä, jossa keskitytään yhä useammin yksittäisten kehitysyhteistyöprojektien sijaan julkisen terveydenhuollon, koulutuksen ja eläkejärjestelmien luomiseen. Erityisesti YK:n alaisissa kehitysjärjestöissä julkisten palveluiden eli sosiaalipolitiikan tukeminen on vuodesta 1995 lähtien ollut vahvassa kurssissa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki ovat olleet epäileväisempiä, mutta erityisesti Maailmanpankin sisällä on alettu kritisoida sen omia 1980- ja 1990-lukujen kehitysprojekteja.

Ajatus kehitysmaiden julkisista palveluista voi ensi kuulemalta vaikuttaa oudolta. Miten maailman köyhimmillä valtiolla voisi olla varaa rakentaa kaikille kansalaisille suunnattuja julkisia palveluita? Eikö olisi parempaa antaa kohdennettua köyhäinapua niille, jotka sitä eniten tarvitsevat? Todellisuudessa julkinen perusterveydenhoito tai eläkkeet eivät välttämättä maksa paljon. Kohdennetun köyhäinavun vaatima valvonta ja paperityö voi puolestaan tulla yllättävän kalliiksi – ja tehottomaksi.

Esimerkiki Intiassa on kokeiltu vuodesta 2005 lähtien ohjelmaa, joka pyrkii maaseudun köyhyyden vähentämiseen takaamalla työtä työttömille aikuisille vähintään 100 päiväksi. Ohjelman kustannus valtiolle on vain 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Brasilian aliravitsemuksen vastainen Fome Zero -ohjelma on myös ollut suuri menestys. Ohjelman kustannus on jäänyt vain 0,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Hyvinvointivaltiota ja sosiaalipolitiikkaa tarvitaan myös epävarmuutta luovan maailmantalouden haittojen torjumiseksi. Kun töitä tehdään yhä useammin lyhyissä pätkissä, tarvitaan tapoja vähentää työelämän epävarmuutta. Julkisen koulujärjestelmän takaama korkea koulutustaso on myös ensiarvoisen tärkeä nykyajan maailmantaloudessa.

Toisaalta on syytä pitää mielessä, että hyvinvointivaltion laajuudessa on kyse perustavanlaatuisesta poliittisesta ja eettisestä valinnasta. Hyvinvointivaltioa tukemalla tukee yhteiskuntaa, jossa mahdollisimman moni ihminen on nostettu köyhyydestä ja epävarmuudesta. Kaikissa maissa tätä ei nähdä tärkeänä tavoiteena, ja sen sijaan painotetaan jotain muita arvoja.

Myös Suomi on saanut vielä 1930-luvulla YK:n kehitysapua. Nykymittareilla Suomi oli tuolloin kehitysmaa. Yksi osasyy maan nopeaan nousuun toisen maailmansodan jälkeen oli hyvinvointivaltion luominen. Sen avulla luokkaerot saatiin pienenemään ja köyhyys poistettua vain muutaman vuosikymmenen aikana.

Matti Ylönen