Kestävä kehitys ja maailmantalous

Kuva: Ianuiop (CC)

Kestävän kehityksen käsite tuotiin yleiseen tietoisuuteen niin sanotun Brundtlandin komission raportissa vuonna 1987. Raportissa kestävä kehitys määriteltiin kehitykseksi, joka turvaa tuleville sukupolville vähintään yhtä hyvän elintason ja -ympäristön kuin nykyisilläkin sukupolvilla on ollut.

Käsite ei kuitenkaan ole pysyvä ja yksiselitteinen, vaan sen sisältö riippuu tarkastelijan näkökulmasta. Pohjimmiltaan kyse on hyvinvoinnista.

YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa Rio de Janeirossa vuonna 1992 hyväksyttiin kestävän kehityksen periaatteet sisältävä Rion julistus ja niin sanottu 21. vuosisadan toimintaohjelma (Agenda 21). Ne määrittelevät, kuinka kestävän kehityksen tavoitteisiin tulisi pyrkiä kansallisesti ja kansainvälisesti. Riossa maailman maat vahvistivat sitoumuksensa korkeimmalla poliittisella tasolla.

Kestävän kehityksen myötä monet ympäristökysymykset, kuten ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen, ovat vakiinnuttaneet paikkansa eri hallinnonalojen ohjelmissa.

Nykyisin kestävän kehityksen käsitettä tarkastellaan usein kolmen eri ulottuvuuden kautta. Nämä ovat ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävä kehitys. Näiden ulottuvuuksien kautta kestävän kehityksen politiikka pyritään sisällyttämään kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Jotkut kokevat, että tämä on heikentänyt ympäristöpolitiikan ympäristöulottuvuutta: ympäristöpolitiikasta päätettäessä pöydässä istuu nyt myös joukko liike-elämän, teollisuuden, työntekijöiden ja maatalouden etujärjestöjä. Ympäristötoimijat eivät kuitenkaan ole päässeet vaikuttamaan samalla tavoin talouspolitiikan tai muiden yhteiskunnallisten sektoreiden ytimiin.

Kestävästä kehityksestä onkin tullut osa jokapäiväistä yhteiskunnallista keskustelua. Myös ympäristöliike on oppinut nopeasti puhumaan siitä. Samalla tämä keskustelu on poistanut ympäristöliikkeen kaikkein tärkeimmän vaatimuksen: yhteiskuntapolitiikan, talouspolitiikan ja tulevaisuussuunnittelun muuttamisen ympäristökriisin välttämiseksi.

Pahimmillaan kestävä kehitys voi nykymuodossaan olla vain perinteisen talouskasvun takaamista, jossa ekologinen näkökulma on painunut taustalle sosiaali- ja talouspolitiikan hallitessa keskustelua. Kestävästä kehityksestä puhuminen on tällöin vain keino oikeuttaa nykyisen politiikan jatkaminen – kehitys on jo kestävää, sanotaan.

Näin on mahdollista ajaa samoja asioita kuin aiemminkin: taloudellista kasvua, hyvinvoinnin lisäämistä ja talouden vapauttamista. Yksinkertaisesti voidaan siis tuudittautua siihen, että kaikki hyvä on mahdollista saavuttaa kerralla ja että isoja muutoksia ei edes tarvita.

Leo Stranius