Siirtolaisuuden syitä ja seurauksia

Kuva: Banksy

Siirtolaisuutta käsitellään nykyään monesti turvallisuusongelmana. Uhilla pelottelemisen sijaan olisi ymmärrettävä, että ihmisten liikkuminen on yhteiskunnallinen ilmiö, johon vaikuttavat niin taloudelliset kuin poliittisetkin tekijät – esimerkiksi taloudelliset ja sosiaaliset erot globaalin etelän ja pohjoisen välillä.

Myös suhteet aiemmin muuttaneisiin tuttaviin tai sukulaisiin vaikuttavat. Valmiit sosiaaliset verkostot kohdemaassa helpottavat lähtöä. Tieto liikkuu nykyään nopeasti, mikä helpottaa yhteydenpitoa ja rahalähetyksiä kotimaahan.

Yksinkertaisesti sanottuna ihmiset muuttavat, koska haluavat itse määrittää elämäänsä eri tavalla, kuin mitä heidän elinympäristönsä sallii.

Siirtolaisuus ei tarkoita niin sanottujen elintasopakolaisten virtoja köyhistä maista rikkaisiin. Puolet maailmanlaajuisesta muuttoliikkeestä suuntautuu kehitysmaasta toiseen. Vuonna 2005 noin 190 miljoonaa ihmistä asui kotimaansa ulkopuolella. Heistä 115 miljoonaa asui kehitysmaissa, 75 miljoonaa teollisuusmaissa.

Ei ole mitään syytä olettaa, että kaikki jonkin valtion rajat ylittäneet siirtolaiset haluaisivat jäädä pysyvästi asumaan ”isäntämaahansa”. Maahanpääsyn vaikeuttaminen vaikeuttaa kuitenkin myös paluuta. Militarisoituja rajoja ei välttämättä haluta ylittää useasti, ja vailla perusoikeuksia saattaa kestää kauan säästää niin paljon, että voisi palata takaisin.

Oikeudettomuus myös lisää niin sanottua aivovuotoa hankaloittamalla ihmisten liikkumista kohdemaan ja kotimaan välillä. Koulutettu työvoima jää pysyvästi länsimaihin vasten tahtoaankin, koska pelkää, että lähdön jälkeen paluuta ei enää ole kireiden viisumisäännösten takia.

Paitsi että tiukka ja militarisoitu rajavalvonta loukkaa ihmisten oikeuksia, se käy suunnattoman kalliiksi. Länsimaat käyttävät vuosittain rajavalvontaan ja maahanmuuttosäädösten toimeenpanoon summan, joka vastaa noin 35 prosenttia maailman yhteenlasketusta kehitysavusta.

Räikeät taloudelliset erot etelän ja pohjoisen välillä sekä kansallisvaltioiden rajojen väkivaltainen ylläpitäminen ovat siirtolaisten ahdingon lisäksi johtaneet myös modernin orjakaupan kukoistukseen. Maailmassa on tälläkin hetkellä vähintään 12 miljoonaa orjaa – pakkotyöhön alistettua ja kauppatavarana kohdeltavaa ihmistä. Monesti riiston mahdollistaa se, että henkilöt ovat ylittäneet rajan laittomasti ihmissalakuljettajien tai -kauppiaiden verkostojen kautta ja ovat täten vailla oikeuksia.

Ihmisten oikeutta ja halua liikkua ei voi tukahduttaa. Rajapolitiikan militarisointi ei johda hyviin tuloksiin muiden kuin epävarmuudesta hyötyvien kannalta. Siirtolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa tulisikin tarkastella ihmisten ja yhteiskunnan yleisen hyvinvoinnin näkökulmasta, eikä pelkkänä suppeana turvallisuuskysymyksenä.

Markus Himanen, Dan Koivulaakso, Jukka Könönen, Eetu Viren