Finanssimarkkinat – kauppapaikka rahoitukselle

Kuva: Steffen Nork (CC)

Finanssimarkkinoilla ostetaan ja kaupataan rahoitusta. Yksinkertaisimmillaan rahoitus tarkoittaa sitä, että määritellään ehdot, jolla joku saa tarvitsemansa summan rahaa oikeaan aikaan. Rahoitusta tarvitaan, jotta voidaan tuottaa tavaroita ja palveluita. Toisin sanoen rahoitus on keskeinen ja välttämätön osa taloudellista toimintaa.

Nykyään rahoituksen tarjoamisen ja ostamisen ympärillä pyörivät valtavat markkinat. Rahoituksella ei pelkästään pyritä saamaan varoja tuotantoon, sillä erilaisten rahoituksessa käytettävien arvopapereiden kaupasta itsestään on muodostunut merkittävät markkinat.

Toisin kuin tavara- tai palvelumarkkinoilla, rahoitusmarkkinoilla ei tuoteta mitään eikä mitään tuotteita jaeta asiakkaille kulutettavaksi. Rahoitusmarkkinoilla käydään kauppaa erilaisilla rahoitusinstrumenteilla eli rahoitusta koskevilla sopimuksilla. Monimutkaisten instrumenttien arvo ei ole sidoksissa mihinkään todelliseen talouteen – tavaroiden tai palveluiden konkreettiseen tuottamiseen –, vaan kaupan tekijät laskevat niiden arvon kaupankäynnin yhteydessä.

Rahoitusjärjestelmä on ennen kaikkea tietojärjestelmä. Se muodostuu kymmenistä tuhansista tietokoneista, tiedonvaihdon järjestelmistä ja tietoliikenneyhteyksistä eri keskusten välillä. Pääoma tai velka siirtyy napin painalluksella tuhansia kilometrejä sekunnin murto-osassa. Kauppaa ei käydä vain yhdeksästä viiteen auki olevissa pörsseissä, vaan myös 24 tuntia vuorokaudessa pyörivillä sähköisillä markkinoilla.

Rahoitusta kutsutaan myös toissijaiseksi taloudeksi. Tämä johtuu siitä, että rahoitusmarkkinoilla kaupataan sopimuksia, ei konkreettisia tavaroita ja palveluksia.

Viime vuosisadan loppuun asti rahoitus perustui ihmisten välisiin vahvoihin sosiaalisiin suhteisiin: lainaa saattoi saada, jos lainanottajaa kohtaan riitti luottamusta. Nykyään luottamus lasketaan matemaattisesti erilaisia riskienhallinnan menetelmiä käyttäen. Mitä suuremmaksi riskiksi rahoitettava koetaan, sitä suurempaa hintaa hän joutuu rahoituksesta maksamaan. Jos yritys toimii turvallisilla ja tuottoisilla markkinoilla, se saa yleensä rahoitusta paremmilla ehdoilla kuin epävarmemmalla pohjalla toimiva yhtiö.

Keskeistä on, että rahoitusmarkkinoilla voidaan harjoittaa muille markkinoille suuressa mittakaavassa vierasta toimintatapaa, spekulaatiota. Yksinkertaisimmillaan spekulaatiolla tarkoitetaan rahoitusinstrumentin ostoa ilman aikomusta käyttää sitä itse. Ostaja odottaa instrumentin arvon muutosta ja pyrkii saamaan voittoa myymällä sen oikealla hetkellä.

Spekulaation mahdollistamien nopeiden voittojen takia markkinoilla on jatkuvaa yli-innostuneisuutta – kauppaa käydään, vaikka siihen ei olisi mitään taloudellista syytä tai tarvetta.

Sijoittajan ei kannata tarkastella sijoituskohteena olevan yrityksen todellisia ominaisuuksia, vaan ainoastaan tarkkailla hintakehitystä ja ennakoida muiden liikkeitä. Kun luottamus sijoituskohteeseen pettää, alkaa sen hinta laskea, jolloin kärsijöitä ovat yrityksen toimintaan sidoksissa olevat henkilöt. Tämä voi tarkoitta myös pitkän aikavälin sijoittajia, kuten eläkerahastoja, jolloin spekulaation hinta jää usein rahastoihin sijoittaneiden kotitalouksien maksettavaksi. Valuuttamarkkinaspekuloinnin seuraukset tuntuvat kaikkien arkipäivässä ulkomaisten tuontituotteiden hintaheilahteluina.

Tänä päivänä rahoitusmarkkinoiden valta on maailmanlaajuista. Markkinat sekä tuottavat että vievät omaisuuksia. Kysyntä ja tarjonta määrittelevät vallan. Rahoittajat ovat tarkkoja tuotto-odotuksistaan: yritykset saattavat toimia vastuuttomaksi koetulla tavalla rahoittajien vaatimuksien täyttämiseksi. Ellei yritys pysty tuottamaan riittävästi voittoa, tai jos se koetaan liian riskialttiiksi, sen on hankalaa saada rahoitusta toimintaansa.

Ville-Pekka Sorsa