You are here

Ay-liike

Työntekijän puolustaja

Ammattiyhdistykset ja ammattiliitot ovat organisaatioita, joiden tavoitteena on ollut vähentää työläisten ja pääoman välistä epätasa-arvoisuutta. Ne tuovat yhteen yleensä samalla alalla työskenteleviä ihmisiä, ja niiden ensisijaisena tavoitteena on ollut neuvotella kollektiivisesti työehdoista kuten palkoista ja työajoista. Ay-liikkeen kehitys myötäili länsimaissa pitkälti teollistumisen kasvua, ja ne yleistyivät (ja tulivat laillisiksi) monissa länsimaissa 1800-luvun lopulla.

Talouden globalisaation myötä ay-liike on kohdannut uusia haasteita ja alkanut osittain muuttaa muotoaan. Koska ay-liikkeet ovat perinteisesti olleet kansallisia organisaatioita, talouden globalisoituminen ja tuotannossa tapahtuneet käänteet ovat muuttaneet niiden toimintaympäristöä ja mahdollisuuksia. Talouden globalisaatio, pääoman nopea liikkuminen, deregulaatio, pätkätöiden ja ei-vakituisten työsuhteiden lisääntyminen sekä muutokset globaalissa työnjaossa ovat heikentäneet ja hajauttaneet ay-liikettä.

Nopeasti liikkuva ylikansallinen pääoma on voinut hyödyntää eroja eri maiden ay-liikkeiden välillä ja käyttää hyväkseen heikoimman työlainsäädännön maita. Eri aloille hajaantuneiden pätkätyöläisten on myös vaikea lakkoilla, mikä on vienyt osalta työväestöä yhden sen tärkeistä neuvotteluvälineistä. Näin vuosikymmenten kampanjoinnin kautta saavutetut oikeudet murenevat. Globaalissa pohjoisessa järjestäytymisaste on ollut laskussa, kun taas monissa kehitysmaissa ammattiyhdistysliike ei koskaan ole ollut vahva tai itsenäinen.

Ay-liikkeen vastaus näihin muutoksiin on ollut lisääntyvä kansainvälistyminen ja tiivistyvä yhteistyö kansalaisyhteiskunnan kanssa. Monien mielestä ay-liikkeen tulisi tavoitella yhä useammin alueellisia, globaaleja tai ylikansallisten yhtiöiden sisäisiä työehtosopimuksia ja -neuvotteluja. Tämä tarkoittaisi, että myös järjestäytymisen muotoja olisi vietävä vahvemmin poikkikansalliseen suuntaan ja esimerkiksi kohti kansainvälisiä kampanjoita. Monet kritisoivat ay-liikkettä siitä, että se ei ole kyennyt uudistumaan riittävän nopeasti ja perusteellisesti.

Eräissä maissa myös eri alojen pätkätyöläiset ovat alkaneet järjestäytyä omiksi ammattiliitoikseen. Toisaalla esimerkiksi palvelualan työntekijät ovat kohdistaneet protestejaan työnantajien sijaan palveluiden ostajiin, kuten siivouspalveluita käyttäviin suuryrityksiin, mikä on parantanut perinteisesti huonopalkkaisten siivoojien neuvotteluasemaa.

Suomalaista päätöksentekoa erityisesti työmarkkinapolitiikassa leimasi vuosikymmenien ajan hallituksen, työnantajajärjestöjen ja ay-järjestöjen ”kolmikantaneuvottelut”. Kolmikantaneuvottelujen käyttöä politiikan ohjauksessa vähennettiin 2000-luvulla huomattavasti, mutta vuonna 2011 aloittaneen sateenkaarihallituksen aikana tämä kehitys näyttää pysähtyneen tai jopa kääntyneen. Globaalissa verokilpailussa ammattiyhdistysten neuvotteluasema on kuitenkin heikentynyt myös Suomessa.

www.sask.fi
www.sak.fi
www.akava.fi