You are here

Bretton Woods -järjestelmä

Miten dollarista tuli maailmantalouden keskusvaluutta?

Bretton Woods -järjestelmä sai alkunsa vuonna 1944, kun toisen maailmansodan voittajavaltiot kokoontuivat Yhdysvaltoihin Bretton Woodsin kylään sopimaan sodan jälkeisistä kansainvälisen talouden pelisäännöistä. Neuvottelujen tuloksena syntyi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki IBRD, josta kehittyi myöhemmin nykyinen Maailmanpankki. Nämä järjestöt muodostavat niin sanotun Bretton Woods -järjestelmän perustan.

Bretton Woods -neuvottelujen keskushahmot olivat Yhdysvaltojen neuvottelija Harry Dexter White sekä Ison-Britannian John Maynard Keynes, joka edusti käytännössä eurooppalaisten toisen maailmansodan voittajavaltojen näkökantoja. Keynes tunnetaan myös taloustieteilijänä, jonka mukaan nimettyä talouspolitiikkaa, keynesiläisyyttä, seurattiin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä laajalti eri maissa.

Keynesin ja Whiten näkemykset maailmantalouden tulevasta hallintarakenteesta poikkesivat toisistaan. Keynes ajoi järjestelmää, jossa valuutanvaihtoa varten olisi perustettu uusi kansainvälinen tilivaluutta nimeltä bancor. Valtiot olisivat vaihtaneet kansainvälisessä kaupassa omia valuuttojaan bancoriin ja siitä edelleen toisten maiden valuuttoihin. Bancor-tilien yli- ja alijäämistä olisi täytynyt maksaa vuoden lopussa korkoa. Tämä olisi estänyt maailmankaupan epätasapainotilojen syntymistä. Keynes olisi perustanut uuden International Clearing Union -järjestön hallinnoimaan tätä järjestelmää.

Yhdysvallat ajoi kuitenkin läpi oman esityksensä. Whiten ehdotuksessa dollarista tehtiin kansainvälisen vaihdon valuutta, ja Yhdysvaltojen keskuspankki sitoutui vaihtamaan dollarit kultaan. Dollarista tuli näin maailmantalouden keskusvaluutta. Ehdotus oli hyödyllinen sodan voittajavaltiolle Yhdysvalloille; muiden maiden täytyi hankkia dollareita osallistuakseen kansainväliseen kauppaan, ja dollareita saadakseen niiden täytyi myydä tuotteita Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen täytyi ainoastaan painaa dollareita – mikä oli käytännössä ilmaista – ja huolehtia kultavarannoistaan, jotta se pystyi ostamaan kulutustavaroita muilta.

Whiten ja Yhdysvaltojen ehdotus voitti, vaikka joitain kompromissejakin tehtiin. Kansainvälisen valuuttarahaston johtoon päätettiin valita aina Euroopan ehdokas ja Maailmanpankin johtoon Yhdysvaltojen ehdokas. Käytännössä suurvaltapolitiikka saneli Bretton Woods -järjestöjen päätöksentekorakenteen, jonka epädemokraattisuus on synnyttänyt sittemmin paljon kritiikkiä.

Bretton Woods -järjestelmän taustalla näkyy selvästi kahden maailmansodan vaikutus. Voittajavaltiot halusivat lisätä taloudellista yhteistyötä maailmassa ja vahvistaa taloudellista vakautta, jotta sotien välissä koettuja taloudellisia ongelmia ei koettaisi tulevaisuudessa. Natsien valtaannousun Saksassa nähtiin pitkälti johtuneen 1930-luvun lamasta ja joukkotyöttömyydestä sekä Saksalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen langetetuista massiivisista sotakorvauksista.

Bretton Woods -järjestelmän on katsottu hyödyttäneen etenkin Yhdysvaltoja ja Euroopan valtioita, mistä sitä onkin kritisoitu. Pidemmällä aikavälillä Yhdysvallat hyötyi paljon myös siitä, että muiden maiden keskuspankkien valuuttavarannot pidettiin pitkälti dollareissa. Kansainvälinen valuuttarahasto edellytti tätä myös kehitysmailta, jotka joutuivat käymään läpi valuuttarahaston rakennesopeutusohjelmia. Länsi-Euroopan katsotaan hyötyneen järjestelystä sotien jälkeen ainakin siten, että maanosan teollinen tuotanto saatiin sen avulla nopeasti käyntiin.

Varsinaisen Bretton Woods -aikakauden katsotaan päättyneen vuonna 1971, jolloin Yhdysvallat lopetti dollareiden vaihtamisen kultaan. Samalla esimerkiksi öljykaupassa tarvittavien dollareiden liikkeelle laskemisesta tuli Yhdysvalloille entistä kannattavampaa toimintaa. Bretton Woods -instituutiot eli Maailmanpankki ja IMF ovat edelleen olemassa, ja ne käyttävät merkittävää valtaa.

www.brettonwoodsproject.org