You are here

Budjettikuri

Budjettikurista puhuttiin jo 1990-luvulla, mutta vuodesta 2010 eteenpäin siitä ovat puhuneet kaikki.

Brittiläinen Merriam-Webster -sanakirja valitsi sanan budjettikuri (engl. austerity) vuoden 2010 vuoden sanaksi. Sen suomenkielinen vastine, budjettikuri, on lyönyt itsensä läpi myös suomalaisessa talouskeskustelussa.

Ajankohta selittyy vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin ja sitä seuranneen Euroopan velkakriisin sairauskertomuksella. Vuoden 2008 kriisin kärjistyminen johti yksityisen sektorin rahoituksen hyytymiseen ja talouden lamaantumiseen. Poliitikot ja talousvaikuttajat puhuivat lähes yksiäänisesti tarpeesta elvyttää taloutta julkisilla investoinneilla.

Finanssikriisi, pankkien pelastaminen julkisella rahalla ja kriisiä seurannut talouden vajaakäynti johti monien valtioiden velkaantumiseen etenkin Euroopassa. Euroalueen rakenteelliset ongelmat, pääomapako Etelä-Euroopan maista muun Euroopan veroparatiiseihin ja vuosia jatkuva tilastojen vääristely esimerkiksi Kreikassa pahensivat tilannetta edelleen.

Velkaantuminen ja finanssikriisin akuuteimman vaiheen ohitus käänsi eurooppalaisen talouskeskustelun elvytyksestä budjettikurin politiikkaan. Kriisimaiden lainaohjelmat ja EU:n uudet säännöt ovat velvoittaneet maita asettamaan kattoja julkisen sektorin budjettialijäämille ja velkaantumiselle.

Tulokset ovat olleet pääosin heikkoja. Ison-Britannian Big Society -kokeilu vei maan uuteen lamaan. Kreikka on toteuttanut vuonna 2012 suurimman osan sille asetetuista leikkausvaatimuksista, mutta velkojat ovat joutuneet korjaamaan maan kasvuennusteita kerta toisensa jälkeen alemmaksi.

Budjettikurin ja elvytyksen välinen kitka kuvaa laajemmin kansantaloustieteen oppisuuntien välisiä ristiriitoja. Yksinkertaistetusti keynesiläisen ajattelun mukaan rahapoliittisesti itsenäiset valtiot voivat pitää pitkäänkin yllä elvytyksen mahdollistavia budjettialijäämiä, ja tämä on jopa välttämätöntä, jotta talouden resurssit saadaan käyttöön myös taantumassa.

Budjettikuriajattelun taustalla on puolestaan uusklassisen taloustieteen ajatus tehokkaasti ilman säätelyä toimivista markkinoista sekä siitä, että valtion tulee jättää rahapolitiikan ohjaaminen itsenäisten keskuspankkien tehtäväksi.