You are here

Deregulaatio

Lisääkö sääntöjen poistaminen vapautta?

Sanalla deregulaatio viitataan yleensä toimiin, joiden tarkoituksena on poistaa rajoituksia, sääntelyä ja säädöksiä. Deregulaatiolle läheisiä käsitteitä ovat liberalisaatio ja yksityistäminen, mikä tarkoittaa yleensä valtion tai julkisen sektorin roolin supistamista taloudessa. Tätä kautta kasvaa yksityisen sektorin ja yksityisomistuksen ala taloudessa yleensä suhteessa julkiseen sektoriin.

Deregulaation kannattajat uskovat, että säätelyn poistaminen tehostaa markkinoiden toimintaa lisäämällä kilpailua ja tätä kautta alentamalla hintoja. Viime vuosikymmeninä deregulaatio on ulotettu myös pääoma- ja finanssimarkkinoille. Tämä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että pankit, yksityishenkilöt ja yritykset ovat voineet lainata, sijoittaa ja käydä valuuttakauppaa yli rajojen ilman hallitusten valvontaa tai koordinaatiota. Tällainen finanssimarkkinoiden deregulaatio on mahdollistanut myös laajan valuuttakeinottelun, mikä oli suurelta osin syynä esimerkiksi 1990-luvun Aasian talouskriisiin ja vuoden 2008 finanssikriisiin.

Työmarkkinoiden deregulaatiolla tarkoitetaan työlainsäädännön löysentämistä ja esimerkiksi irtisanomisten helpottamista tai työaikoja koskevien säädösten vähentämistä joustavuuden ja kilpailukyvyn nimissä. Työmarkkinoiden deregulaatio on monella tavalla mitätöinyt ay-liikkeen pitkän aikavälin saavutuksia.

Deregulaation arvostelijat kannattavat taloudellisen toiminnan sääntelyä eli regulaatiota tai eriasteisia protektionismin muotoja. Sääntelyn kannattajat näkevät talouden sääntelyn keinona hallita ristiriitoja kaupallisten hyötyjen ja esimerkiksi työntekijöiden, kuluttajien ja ympäristön oikeuksien välillä. Sääntely luo pohjan talouden oikeudenmukaisemmalle toiminnalle ja epätasa-arvon vähentämiselle. Säätelyä vastustetaan tai kannatetaan harvoin kategorisesti — yleensä kyse on aste-eroista.

Talouden globalisaation myötä esiin on noussut kysymys tarpeesta ulottaa talouden sääntelyä yhä enemmän maailmanlaajuiseksi. Koska talous toimii pitkälti globaalisti, myös sääntelyn pitäisi olla globaalia. Esimerkiksi Attac-liike ja ehdotukset globaaleista veroista edustavat tällaista ajattelua. Attacin kannattaman Tobinin veron pääasiallisena tarkoituksena olisi säännellä finanssimarkkinoita globaalisti ja näin hillitä valuuttakeinottelua.

Vuoden 2008 finanssikriisi halvaannutti ainakin hetkellisesti rahoitusmarkkinoiden ja talouden säätelyn purkamisen voittokulun. Kriisi nähtiin yleisesti säätelyn purkamisen tuloksena. Euroopassa ja Yhdysvalloissa käynnistettiin sen seurauksena uusia hankkeita säätelyn parantamiseksi ja palauttamiseksi rahoitusmarkkinoille. Käytännössä toimet jäivät kuitenkin puolitiehen.

Yhdysvalloissa rahoitusmarkkinoiden säätelyä pyrittiin palauttamaan vuonna 2010 hyväksytyllä Dodd-Frank-lainsädäännöllä. Se rajoitti esimerkiksi pankkien mahdollisuuksia toimia samaan aikaan perinteisinä luottoja myöntävinä liikepankkeina ja yritysten rahoitusta hoitavina investointipankkeina. Lisäksi se toi uutta säätelyä muun muassa johdannaismarkkinoille. Euroopan unionissa vastaavaa uutta säätelyä on tuotu yhden lainsäädäntöpaketin sijaan useamman eri direktiivin kautta.