You are here

Funktionaalinen rahoitus

Tarvitseeko valtio verotuloja?

Funktionaalinen rahoitus keskittyy rahan ja erityisesti nykyaikaisen valtion rahoituksen reunaehtoihin. Sen juuret ovat chartalismiksi kutsutussa taloustieteen koulukunnassa, jota kutsutaan myös moderniksi rahateoriaksi.

Funktionaalisen rahoituksen taustalla oleva chartalistinen taloustiede tutkii erityisesti rahan roolia ja toimintatapoja nykyaikaisessa talousjärjestelmässä. Se kritisoi uusklassisen taloustieteen piirissä yleisiä (väärin)käsityksiä rahan luonteesta. Uusk lassisen taloustieteen lähtökohtien mukaan valtio kerää verotuloja rahoittaakseen kulutustaan, kun chartalistisen taloustieteen mielestä verotulot kerätään vasta kuluttamisen jälkeen.

Valtion kulutus perustuu aina siihen, että valtio ensin luo rahan jonka se kuluttaa liikepankkien kautta. Siksi valtio ei periaatteessa tarvitse verotuloja julkisen kulutuksensa rahoittamiseen. Tästä näkökulmasta verotuksen tärkeimpänä tehtävänä onkin vaikuttaa tulonjakoon, talouden kannustimiin ja kysyntään. Chartilaisen taloustieteen mukaan valtion kulutus luo pankkijärjestelmään uusia varantoja. Verojen maksu tuhoaa näitä varantoja, kun valtio kerää liikkeelle laskemansa rahat takaisin. Tarvittaessa valtio voi rahoittaa kulutustaan suoraan keskuspankin rahoituksella ilman, että se kierrättää rahat keskuspankista liikepankkien kautta markkinoille ja kerää niitä sen jälkeen veroina takaisin.

Kun chartalistisen taloustieteen analyysin mukaan valtioilla on monopoli rahan liikkeelle laskuun, niiden maltilliset budjettialijäämät eivät ole ongelma, vaan välttämätön osa modernin rahatalouden toimintaa. Sen mukaan valtio voi rahoittaa menojaan alijäämäisillä budjeteilla niin kauan kuin talouden resurssit ovat vajaakäytössä esimerkiksi työttömyyden vuoksi. Inflaation vaara konkretisoituu vasta silloin, kun julkinen kulutus ylittää talouden tuotantopotentiaalin. Koska kaikki rahoitus on lopulta lähtöisin valtioiden kulutuksesta, voi pitkällä aikavälillä tavoitteena olla parhaimmillaan tasapainoinen budjetti. Käytännössä liikkeelle lasketusta rahasta osa aina häviää, joten valtioiden budjettien alijäämät ovat pitkällä aikavälillä väistämätön osa modernia rahataloutta.

Valtion keskuspankkirahoitusta vastustetaan yleensä vedoten pelkoihin sen synnyttämästä inflaatiosta. Esimerkkeinä käytetään usein Zimbabwen 1990-luvun hyperinflaatiota tai Weimarin Saksan inflaatiota maailmansotien välillä. Näissä esimerkeissä taustalla oli kuitenkin ennen kaikkea valtion tuotantorakenteen romahdus.

Chartalismin ja funktionaalinen rahoituksen heikkoutena voidaan pitää sitä, että ne tarkastelevat verotusta ja valtion rahoitusjärjestelmää yleensäkin enemmän teknisenä kuin sosiaalisena ja yhteiskunnallisena kysymyksenä. Esimerkiksi verotuksella on tutkimusten mukaan tärkeä rooli valtion ja sen kansalaisten välisen molemminpuolisen riippuvuussuhteen rakentamisessa. Tämä näkyy esimerkiksi resurssikirousten vaivaamissa valtioissa, jotka suurten vientitulojen vuoksi eivät ole usein riippuvaisia kansalaisilta kerätyistä veroista. Tämä on usein johtanut laajamittaiseen korruptioon ja inhimillisen kehityksen hidastumiseen.

http://rahajatalous.wordpress.com/