You are here

Globalisaatio

Globalisaatiosta puhuu enää harva

Globalisaatiolla voidaan tarkoittaa useita eri asioita, kuten tiedon, ihmisten tai ympäristöuhkien kasvavaa keskinäisriippuvuutta ja liikkuvuutta valtioiden rajojen yli.

Yleensä globalisaatiolla viitataan talouden ja rahoitusmarkkinoiden globalisaatioon. Siihen on perinteisesti yhdistetty kaupan ja rahoitusmarkkinoiden säätelyn ja rajoitusten yksipuolinen poistaminen kansallisesti ja kansainvälisesti, siirtyminen julkisesta yksityiseen palvelutuotantoon, valtioiden keskenään käymä verokilpailu yrityksistä ja investoinneista, sekä ylikansallisten järjestöjen vallan kasvu.

Vuoden 2008 finanssikriisin ja uusien talousmahtien nousun jälkeen harva puhuu enää globalisaatiosta. Talouden globalisaatioon perinteisesti yhdistetyt ajatusmallit valtioiden verokilpailusta ja ”vapaan” kaupan eduista vaikuttavat kuitenkin edelleen uusklassisessa taloustieteessä ja etenkin käytännön politiikassa.

Monet Suomen keskeisistä hallinnon uudistuksista käynnistettiin 1980-luvun lopulla. Rahoitusmarkkinoiden säätelyä purettiin, valtionyhtiöitä alettiin muuttaa osakeyhtiöiksi ja osin yksityistää, ja virastoja muutettiin liikelaitoksiksi. Suunnanmuutoksen taustalla olivat Ison-Britannian, Uuden-Seelannin ja OECD:n esimerkit. 1990-luvun alun suuri lama loi kriisitietoisuutta, jonka avulla muutoksia saatiin vietyä läpi nopeasti.

Muutoksen yhtäaikaisuus eri maissa on tuottanut ”globalisaatiouskoa”, ajatusta siitä että jonkinlainen globaali prosessi pakottaa kaikki maat sopeutumaan samoihin ehtoihin. Olennaista on erottaa, mitkä päätökset ovat puhtaasti kansallisvaltioiden päätäntävallassa, mitkä taas aidosti ylikansallisten instituutioiden tai esimerkiksi verokilpailun rajoittamia. Verokilpailun kaltaisten globaalien ongelmien ratkaisu edellyttää valtioiden välistä yhteistyötä.