You are here

Kauppapolitiikka

Kuka rikastuu kauppapolitiikalla?

Kauppapolitiikalla vaikutetaan sääntöihin, joita maat soveltavat niiden välisessä kaupassa. Säännöt, joilla maat osallistuvat kansainväliseen kauppaan, määräävät paljon niiden kehitystä. Tämä pätee erityisesti köyhimpiin maihin, joiden asema kansainvälisessä taloudessa on usein valmiiksi heikko.

Kauppapolitiikkaa tehdään esimerkiksi maiden kahdenvälisillä eli bilateraalisilla sopimuksilla, mutta tärkeimmiksi ovat nousseet kansainväliset ja talousalueiden sisäiset tai väliset sopimukset. Niitä kutsutaan monenkeskisiksi tai multilateraalisiksi sopimuksiksi. Merkittävin foorumi kansainvälisten kauppasopimusten solmimiseen on vuonna 1995 perustettu Maailman kauppajärjestö WTO.

Kauppapolitiikan painoarvo ja sen synnyttämät kiistat ovat lisääntyneet 1980-luvulla alkaneen kaupan sääntelyn purkamisen eli vapaakaupan leviämisen myötä. Lisäksi kaupankäynti on lisääntynyt merkittävästi, tuotanto on muuttunut yhä globaalimmaksi sekä yhtiöt yhä suuremmiksi ja kansainvälisemmiksi.

Kauppapolitiikassa neuvotellaan kaikista hyödykkeistä, joilla kauppaa käydään. Merkittävät kiistat ovat koskeneet viime vuosina maataloustuotteita, palveluita sekä immateriaalioikeuksia. Maatalouskaupassa rikkaat maat ovat suojanneet markkinoitaan ja jakaneet maataloustukia pitääkseen yllä omaa maataloustuotantoaan, mutta samalla ne ovat painostaneet kehitysmaita avaamaan markkinoitaan tuonnille. Viime aikoina rikkaat maat ovat jonkin verran avanneet markkinoitaan, mutta kehitysmaiden mahdollisuudet suojata omaa kehittyvää tuotantoaan ovat edelleen hyvin heikot.

Keskustelua ovat herättäneet erityisesti julkisiksi palveluiksi miellettyjen hyödykkeiden kuten veden, sähkön, koulutuksen ja terveydenhuollon kauppa. Erityisesti köyhimmissä maissa näiden hyödykkeiden kauppaa on avattu WTO-politiikan, maailmanpankin ja IMF:n lainojen ehtojen seurauksena. WTO:ssa on käyty usean vuoden ajan myös GATS-neuvotteluja, joilla pyritään palvelukaupan avaamiseen laajemminkin.

WTO-neuvottelut ovat viime vuosina polkeneet pitkälti paikallaan, mutta kauppapolitiikkaa on tehty myös muilla foorumeilla. Kehitysmaille suurena ongelmana on koettu niin sanotut EPA-sopimukset (Economic Partnership Agreements), joilla suuri joukko kehitysmaita ja EU sopivat kaupan säännöistä.

Tämänhetkisen kauppapolitiikan yhtenä suurimpina periaatteellisena ongelmana on pidetty sitä, että rikkaat maat eivät salli kehitysmaiden rikastua niillä keinoilla, joilla ne itse ovat rikastuneet. Esimerkiksi Eurooppa, Japani ja Taiwan rikastuivat suojaten ensin vahvasti omia talouksiaan, ja avasivat markkinoitaan kansainväliselle kilpailulle vasta kun maiden oma tuotanto oli kehittynyt tarpeeksi. Nykyään kauppapolitiikassa vallalla olevat ajatukset vapaakaupasta eivät kuitenkaan salli tällaista toimintaa.