You are here

Kehitys

Kehittyykö kehitys?

Ajatus ihmislähtöisestä kehityksestä syntyi teollisen vallankumouksen innoittamana. Sen mukaan ihminen ottaa ohjat käsiinsä luonnon armoille jättäytymisen sijaan. Käsitys on leimallisen länsimainen. Pohjoisen pallonpuoliskon rikkaat teollisuusvaltiot alkoivat kutsua itseään kehittyneiksi. Samalla ne tulivat määritelleeksi sen, mitä kehitys tarkoittaa.

Kehityksen määritteleminen ei ole kuitenkaan yksinkertaista; yksi muutosprosessi voi näyttää eri näkökulmista tarkasteltuna hyvin erilaiselta. Esimerkiksi maatalouden tehostaminen saattaa lisätä tuottavuutta mutta aiheuttaa samalla vakavia seurauksia ympäristölle ja paikallisille yhteisöille. Teollistuminen voi tuottaa talouskasvua ja kasvattaa bruttokansantuotetta, mutta se voi myös lisätä köyhyyttä ja huonontaa elinoloja.

Kehitysajattelun juuret ovat viime vuosisadan alun talouden kasvuteorioissa. Varsinainen kehitystutkimus alkoi muotoutua 1900-luvun puolivälissä. Tuolloin kehitys ymmärrettiin useimmiten suoraviivaiseksi tai portaittaiseksi, pitkälti talouskasvun vetämäksi edistykseksi. Kun maa rikastuu, siitä hyötyvät kaikki. Osan väestöstä rikastuessa vauraus hiljalleen tihkuu muuallekin yhteiskuntaan.

1960- ja 1970-luvuilla yksisuuntaista ja yksiulotteista kehityksen mallia alettiin arvostella. Niin sanottu riippuvaisuuskoulukunta korosti, että maailmankaupan epätasa-arvoiset rakenteet asettavat valtiot keskenään epäreiluun asemaan: vauraus kasaantuu rikkaille köyhien köyhtyessä entisestään. Radikaaleimmat ehdottivat valtiovetoisen kehityksen turvaamista maailmankaupasta irtautumalla.

1980-luvulla vaihtoehtoiset kehitysnäkemykset käänsivät aiemman rakenne- ja valtiovetoisen asetelman päälaelleen. Kehityksen keskipisteeksi otettiin yksilö. Yksilön vaikutusvaltaa omaan elämäänsä korostettiin, ja aidon kehityksen uskottiin olevan mahdollista vain alhaalta ylöspäin, ihmisestä itsestään lähtien.

Käsitys kehityksestä vaikuttaa siihen, miten sitä ajatellaan parhaiten saavutettavan. Talouskasvun kannattaja haluaa vapaakauppaa ja kehitysmaiden potentiaalin täyteen käyttöön. Inhimillistä kehitystä korostava vastaa, ettei kehitys ole mahdollista, ellei paikallisilla ihmisillä ole mahdollisuutta itsensä toteuttamiseen. Maailmankaupan rakenteiden kriitikon mielestä kehitysponnistuksilla ei ole mitään arvoa, jos rahat kuitenkin valuvat lopulta rikkaiden kirstuun.

2000-luvun kehitysajattelua kuvaa ehkä parhaiten hajanaisuus ja toisaalta eri näkemysten sekoittuneisuus. Eri tavat ymmärtää kehitys elävät rinnan toisiaan haastaen. Talouskasvukeskeisyyttä korostavat etenkin kansainväliset rahoituslaitokset kuten Maailmanpankki ja IMF. Maailmankaupan rakenteiden merkitystä painottavat nykyään valtiollisten toimijoiden sijaan monet kansalaisjärjestöt. Inhimillinen kehitys puolestaan näkyy esimerkiksi YK:n vuosituhattavoitteissa, joissa muutoksen kohteena ovat ihmiset, eivät niinkään talous tai maailmanmarkkinat.

www.kepa.fi