You are here

Kehysbudjetointi

Budjettikuria vai aktiivista talouspolitiikkaa?

Suomessa hallitus määrittelee kautensa alussa ministeriöille budjettiraamit, joiden sisällä ministeriöiden täytyy toimia seuraavan neljän vuoden ajan. Käytäntöä kutsutaan kehysbudjetoinniksi. Kehyksiä päivitetään vuosittain, ja ne ohjaavat voimakkaasti ministeriöiden toimintaa koko vaalikauden.

Kehysbudjetointi pakottaa ministeriöt sovittamaan menonsa käytössä oleviin tuloihin. Tämä täytyy tehdä riippumatta taloustilanteen muutoksista. Järjestelmän ulkopuolelle on tosin jätetty joitain alueita, kuten palkkaturvamenot, valtion osuus toimeentulotukimenoista sekä korkomenot.

Nykymuotoinen kehysbudjetointi otettiin käyttöön vuonna 1991 Suomen suuren laman alkaessa. Hanketta oltiin kuitenkin valmisteltu jo edellisen vuosikymmenen puolella osana suurempaa hallinnon uudistusta. Laman tiukka taloustilanne lisäsi kehysbudjetoinnin kannatusta.

Kehysbudjetointijärjestelmää on kritisoitu erityisesti laman jälkeen. Järjestelmää on syytetty liiallisesta jäykkyydestä, kun rahankäytön suurista linjauksista täytyy päättää neljän vuoden jaksoissa. Taustalla on laajempi talous- ja yhteiskuntapoliittinen kiista uusliberalistisen budjettikurin kannattajien ja aktiivisempaa valtion talouspolitiikkaa korostavien välillä.

Kriitikoiden mielestä menojen kasvattaminen lyhyellä aikavälillä vähentää menoja pidemmällä tähtäimellä, esimerkiksi jos sosiaalisiin ongelmiin puututaan niiden syntyhetkellä oireiden hoitamisen sijaan. Tällaiseen ajattelutapaan kehysbudjetointi sopii huonosti, sillä siinä ainoastaan palvelut joustavat, ei käytettävissä olevat tulot. Kuitenkin myös tulopuolta olisi mahdollista sopeuttaa muuttuviin tarpeisiin.