You are here

Luottovelkakirjat

Luottovelkakirjat synnyttivät vuoden 2008 rahoitusmarkkinakriisin

Erilaiset rahoitusmarkkinoilla kaupattavat sijoitustuotteet ja arvopaperit ovat monimutkaistuneet huomattavasti etenkin 1980-luvulta lähtien. Erityyppisiä velkakirjoja yhteen arvopaperiin yhdistävistä luottovelkakirjoista (engl. Credit Default Obligation, CDO) tuli 2000-luvulla suosittu sijoitustuote — kunnes vuoden 2008 finanssikriisi käynnistyi.

Luottovelkakirja on käytännössä sen liikkeelle laskevan rahoituslaitoksen tekemä sitoumus maksaa sijoittajille tuottoja koroista, joita siihen yhdistetyt lainat keräävät. Velkakirjat saavat liikkeelle laskun yhteydessä luottoluokituslaitosten antaman luottoluokituksen, jonka pitäisi perustua realistiseen arvioon velkakirjan tuotoista ja riskeistä.

Vuoden 2008 kriisi paljasti, että luottovelkakirjoja koonneiden pankkien käytännöt eivät kestäneet päivänvaloa. Lisäksi se osoitti arviointikoneiston toimimattomuuden. Pankit olivat koonneet luottovelkakirjojen ”käyntikorteiksi” riskittömiä velkoja, ja luottoluokituslaitokset tekivät oman arvionsa pitkälti näiden pohjalta. Suuri osa sijoituksista oli kuitenkin vähävaraisille myönnettyjä korkeakorkoisia asuntoluottoja — niin sanottuja subprime-lainoja.

Näiden lainojen alku oli tyypillisesti lyhennysvapaata, ja korkeat lainanhoitokulut alkoivat juosta vasta vuoden tai pidemmän ajan jälkeen. Tämä ajoi yhä useamman velallisen vaikeuksiin, mikä kriisiytti lopulta koko luottovelkakirjajärjestelmän ja käynnisti vuoden 2008 kriisin.