You are here

Maailman kauppajärjestö WTO

Maailmanjärjestö sivuraiteilla?

Maailman kauppajärjestö (World Trade Organisation, WTO) perustettiin vuonna 1995 GATT-sopimuksen pohjalta. WTO koostuu jäsenvaltioista, joita vuonna 2012 oli 157. Sen julkilausuttuna tavoitteena on edistää ja lisätä maailmankauppaa. Tämä on käytännössä tarkoittanut vapaakaupan edistämistä, tullien alentamista ja kaupan sääntelyn rajoittamista.

WTO:n päätökset tehdään ministerikokouksissa, joihin osallistuvat sen jäsenmaiden edustajat. Järjestön toiminnan ytimen muodostavat sen neuvottelemat kauppasopimukset. Ne tarjoavat laillisen kehyksen kansainväliselle kaupalle ja sitovat jäsenmaat noudattamaan sovittuja kaupan ehtoja.

Merkittävimmät WTO-säännökset ovat suosituimmuus- ja kansallisen kohtelun periaatteet. Suosituimmuusperiaate tarkoittaa sitä, että jäsenvaltion on avattava markkinansa kaikille jäsenvaltioille samoin säännöin ja kohdeltava samankaltaisia tuotteita samalla tavoin riippumatta niiden tuotantotavasta. Kansallisen kohtelun periaate tarkoittaa, että kotimaista ja ulkomaista tuotantoa on kohdeltava samalla tavoin.

Alkujaan WTO oli ennen kaikkea teollisuustuotteiden vapaakaupan edistäjä. Uudet sopimukset, kuten palveluja koskeva GATS ja immateriaalioikeuksia koskeva TRIPS, ovat kuitenkin tuoneet jatkuvasti uusi aloja vapaakaupan piiriin.

WTO on ollut kansalaisyhteiskunnan voimakkaan kritiikin kohteena etenkin vuoden 1999 Seattlen ministerikokouksesta lähtien. Seattlessa monet kansalaisliikkeet protestoivat järjestöä ja sen toimintatapoja vastaan. Suurin kritiikki on kohdistunut WTO:n epädemokraattisuuteen sekä sen ajaman politiikan haitallisuuteen.

Periaatteessa WTO:n päätöksentekojärjestelmä perustuu esimerkiksi Bretton Woods -järjestöjä demokraattisempaan yksi maa, yksi ääni -periaatteeseen. Käytännössä äänestyksiä järjestetään harvoin, ja asioita päätetään kabineteissa. Lisäksi neuvottelujen eri osapuolilla on hyvin erilaiset valmiudet osallistua raskaisiin neuvotteluihin. Pienet ja köyhemmät maat eivät pysty pitämään edustajiaan ja asianajajiaan jatkuvasti mukana prosessissa. Tämän seurauksena esimerkiksi G8-ryhmällä ja EU-mailla koetaan olevan suhteettomasti va ltaa WTO:n neuvotteluprosesseissa.

WTO:n päätöksentekomenetelmiä pidetään yleisesti läpinäkymättöminä, epämääräisinä ja vaikeasti valvottavina. Sopimusneuvottelut ovat pitkälti salaisia, ja voimakkaimpien valtioiden sekä ylikansallisten yhtiöiden kykyä lobata neuvotteluja pidetään ongelmana.

WTO:ssa on käytössä myös riitojensovittelumekanismi. Jäsenmaa voi vedota siihen, jos se katsoo toisen jäsenen loukkaavan sen kauppaetuja. Riitojenratkaisumenettelyyn osallistuminen on raskas oikeudellinen prosessi, johon monet kehitysmaat eivät pysty kustannus- tai poliittisista syistä osallistumaan. Usein pelkkä riitojenratkaisuprosessilla uhkaaminen saa köyhemmän maan suostumaan neuvottelun alaisena oleviin ehtoihin. Riitojenratkaisumenetelmää rajoittaa myös se, että siihen voidaan haastaa vain jäsenvaltioita, ei yhtiöitä.

WTO:ssa edistetyn politiikan koetaan lisäävän globaalia epätasa-arvoisuutta, edistävän suurpääoman sekä suuryritysten etuja ja pitävän yllä uuskolonialistisia valtasuhteita. Tämä kritiikki nojaa pitkälti yleiseen vapaakaupan kritiikkiin. Kriitikot pelkäävät, että vapaakaupan edistäminen hyödyttää lähinnä teollisuusmaita – etenkin kun WTO:ssa ollaan tähän saakka vapautettu lähinnä teollisuusmaiden talouksille hyödyllisiä aloja, kun taas esimerkiksi maataloustukien leikkauksista ei ole päästy sopuun.

Yleinen mielenkiinto WTO:ta kohtaan on vähentynyt 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella ja 2010-luvulla samalla, kun kansainväliset kauppaneuvottelut ovat jumiutuneet. Vuonna 2001 aloitettu Dohan neuvottelukierros maailmankaupan vapauttamisesta oli tarkoitus saattaa loppuun nopeasti, mutta se jatkuu vuonna 2013 edelleen. Kansainvälisten kauppaneuvottelujen umpikuja on siirtänyt kauppapolitiikan painopistettä kahdenvälisiin ja alueellisiin kauppasopimuksiin.

https://www.kepa.fi/julkaisut/julkaisusarjat/6582