You are here

Rakennesopeutusohjelmat

Kuinka yksityistäminen saapui kehitysmaihin

Rakennesopeutusohjelmat (engl. Structural Adjustment Programs, SAPs) ovat Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin lainaehtoihin liitettyjä sopimuksia, joilla on ohjattu velallismaiden politiikkaa.Rakennesopeutusohjelmat kehitettiin 1980-luvulla kehitysmaiden velkaongelman seurauksena. Ohjelmilla pyrittiin tasapainottamaan velkaantuneiden maiden talous ja näin säilyttämään niiden velanmaksukyky saatavien turvaamiseksi.

Uusien lainojen ehdoksi asetettiin pitkä lista ehtoja. Ne sisälsivät tyypillisesti vaatimuksia julkisten menojen vähentämisestä, kaupan vapauttamisesta, budjettikurista, viennin lisäämisestä, valtionyritysten yksityistämisestä ja hintasääntelyn tai julkisten tukiaisten poistamisesta esimerkiksi elintarvikkeilta. Standardiehtoja ja niiden taustalla olevaa ideologiaa alettiin myöhemmin kutsua Washingtonin konsensukseksi.

Rakennesopeutusohjelmat joutuivat 1980-luvulta lähtien kasvavan arvostelun kohteeksi. Niiden köyhyyttä vähentäviä vaikutuksia epäil-
tiin, ja kansainvälisten rahoituslaitosten – etenkin IMF:n ja Maailmanpankin – nähtiin ohjanneen liikaa kehitysmaiden sisäisiä asioita. Koska ohjelmat olivat yleensä kehitysavun tai lainojen ehtoina, niiden koettiin olevan tapa pakottaa köyhemmät maat omaksumaan rikkaampien maiden politiikkalinjauksia. Kehitysmaiden velkaongelman laajuuden vuoksi ohjelmien onkin nähty olleen keino hallinnoida suurinta osaa ihmiskunnasta.

Arvostelijoiden mukaan ohjelmat johtivat monissa köyhemmissä maissa peruspalvelujen kuten terveydenhuollon ja koulutuksen romahtamiseen, luonnonvarojen riistoon, elintarvikkeiden hintojen nousuun ja elintarvikehuollon huononemiseen, kun esimerkiksi viljelykasveissa panostettiin vientikasveihin. Näin rakennesopeutusohjelmien sanotaan syventäneen kehitysmaiden köyhyyttä. Niiden nähdään myös olleen monin tavoin haitaksi ympäristölle, koska ne ovat johtaneet esimerkiksi lannoitteiden käytön ja raskaan teollisuuden kasvuun.

Koska ohjelmien kielteiset seuraukset ovat käyneet ilmeisiksi, niistä ollaan virallisesti luovuttu. Nykyään puhutaan köyhyydenvähentämisohjelmista. Bretton Woods -järjestöjen politiikassa näkyy kuitenkin edelleen monia Washingtonin konsensuksen elementtejä. Vaikka köyhyydenvähentämisstrategiat ovat kehitysmaiden itsensä muotoilemia, ne näyttävät toistavan monia rakennesopeutusohjelmien tavoitteita. Tätä pidetään merkkinä rahoittajien vallan jatkumisesta.