You are here

Uusliberalismi

Minimivaltion oppi

Uusliberalismilla tarkoitetaan taloudellista ideologiaa, jonka mukaan suurimpina esteinä kapitalistiselle talouskasvulle ovat hallitusten asettamat rajoitteet ja niiden harjoittama talouden ja yhteiskunnan ohjaus. Uusliberalistien mukaan etenkin hyvinvointiyhteiskunnissa valtion rooli on noussut liian suureksi.

Uusliberalismista tuli varteenotettava ja osittain hallitseva opinkappale 1970-luvun puolivälissä, kun keynesiläisyyden nähtiin ajautuneen kriisiin ja uusliberalismin oppi-isänä tunnettu Friedrich von Hayek voitti taloustieteen Nobelin palkinnon. 1980-lopulla niin sanottu Washingtonin konsensus vahvisti entisestään uusliberalismin asemaa suhteessa keynesiläisyyteen ja sosialidemokratiaan.

Usein sanotaan, että uusliberalismi on käsite, jota käyttävät vain opin vastustajat. Kuitenkin vuonna 1947 perustetun Mont Pelerinin yhdistyksen jäsenet kutsuivat itseään ylpeästi liberaaleiksi. Von Hayekin ympärille kokoontunut yhdistys halusi puolustaa yksilön ja markkinoiden vapauksia kollektivistisia ideoita vastaan. Yksilön vapaudet, yksityinen omistusoikeus ja vapaat markkinat edustivat hyvää, kaikki kollektivistiset eli yhteisölliset ideat pahaa.

Uusliberalismiksi voidaan nimittää sellaisia suuntauksia, jotka kannattavat talousliberalistisia uudistuksia ja sääntelyn purkamista eli deregulaatiota. Uusliberalisti voi kuulua mihin poliittiseen puolueeseen tahansa, vaikka perinteisen vasemmisto–oikeisto-jaon näkökulmasta talousliberalismi on oikeistolainen aate.

Uusliberalismin nousu alkoi pienistä tapahtumista ja valinnoista 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. Uusliberalistisen politiikan voittokulun voi sanoa alkaneen 1980-luvun alussa Yhdysvaltojen presidentin Ronald Reaganin ja Ison-Britannian pääministerin Margaret Thatcherin aikakausilla. Uusliberalististen valintojen vaikutukset ovat kasautuneet ja samalla ohjanneet maailman sellaiseen suuntaan, joka monien mielestä on lisännyt ihmisten ja alueiden välistä epätasa-arvoisuutta.