You are here

Maailmankaupan keskittyminen


Kuva: AntToeKnee Lacey (CC)

Ihminen on aina käynyt kauppaa oman lähipiirinsä ulkopuolella - sitä kauempana, mitä kauemmaksi liikenteen kehitys on sallinnut lähteä. Viime vuosikymmenten maailmankaupan kasvussa on kuitenkin ollut monia ainutkertaisia piirteitä.

Yrityksen kannattaa keskittyä niihin tuotteisiin, joita se pystyy parhaiten ja sopivaan hintaan tekemään. Taloustieteessä tästä käytetään nimitystä suhteellinen etu. Esimerkiksi Suomessa on perinteisesti kasvatettu metsää, kun taas suurin osa viineistä tuodaan tänne maista, joiden ilmasto soveltuu viinirypäleiden kasvattamiseen paremmin. Kun kauppaa voidaan käydä valtioiden rajojen yli, voivat kaikki periaatteessa hyötyä. Valtiot voivat vaikuttaa suhteelliseen asemaansa maailmanmarkkinoilla esimerkiksi tukemalla teollisuudenaloja joilla se katsoo voivansa menestyä tulevaisuudessa.

Kun valtion rajat ylittävää kauppaa käydään pienten, paikallisten yritysten välillä, jäävät myös kaupan hyödyt hyvin todennäköisesti maahan. Kauppa voi luoda yrityksille asiakkaita, joita ne eivät oman maan sisällä toimien saisi. Näin syntyy lisää työpaikkoja, osaamista ja verotuloja. Näiden kautta lisääntyy usein paitsi yrityksen, myös koko maan vauraus.

Erityisesti 1980-luvulta lähtien yhä suurempi osa maailmankaupasta on käyty monikansallisten yritysten sisällä. Käytännössä kauppaa käydään niiden eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä. Eräiden arvioiden mukaan jo yli 60 prosenttia maailmankaupasta on tällaista tytäryhtiökauppaa. Maailmankauppa on keskittynyt, kun yritykset ovat ostaneet kotimaisia ja ulkomaisia kilpailijoitaan tai yhdistyneet (fuusioituneet) niiden kanssa.

Toinen maailmankaupassa tapahtunut muutos on tuotteiden valmistusvaiheiden kansainvälistyminen. Esimerkiksi matkapuhelinten akku, mikropiirit, kuoret ja pakkaus voivat kaikki tulla eri maista. Usein on yhä hankalampi sanoa, missä jokin tuote on valmistettu. Maailmankaupan kansainvälistyminen on perustunut paljolti siihen, että valtiot eivät verota yrityksiä niiden ympäristölle aiheuttamista vahingoista.

Maailmankaupan kansainvälistyminen ja keskittyminen on kasvattanut monikansallisten yritysten valtaa. Ne voivat usein kilpailuttaa valtioita keskenään esimerkiksi tehtaita perustaessaan. Tämä on pakottanut valtiot verokilpailuun keskenään, mikä on erityisesti kehitysmaissa näkynyt köyhyyden kasvuna. Valtioilla on aiempaa vähemmän työkaluja varmistaa, että suuryritysten tuottamasta vauraudesta edes osa jäisi maahan jossa se toimii.

Kehitysmaissa markkinoiden avaaminen monikansallisille yrityksille on usein ollut vahingollista maiden omille kehittyville pienyrityksille, jotka eivät ole pystyneet vastaamaan yritysjättien aggressiiviseen kilpailuun. Ulkomailta uuden yritystoiminnan tai yritysostojen muodossa tulevat suorat investoinnit ovat tutkimusten mukaan olleet hyödyllisiä lähinnä silloin, kun verotulot ja osaamisen siirtyminen paikallisille yhtiöille on varmistettu riittävällä säätelyllä. Näin on tehty viime vuosikymmeninä esimerkiksi Kiinassa ja Etelä-Koreassa.

Silloin kun tarvittavaa säätelyä ei ole voitu tai haluttu käyttää, on suorien investointien hyöty jäänyt usein olemattomaksi tai ollut jopa negatiivinen. Näin on käynyt monessa Saharan eteläpuolisen Afrikan tulotasoltaan köyhässä maassa.

Suuryritysten sisäisessä kaupassa on usein hankala arvioida, kuka toiminnasta hyötyy ja kuka kärsii. Yritykset voivat käyttää toiminnassaan hyväksi esimerkiksi veroparatiiseissa sijaitsevia tytäryhtiöitä. Liiketoiminnan voitot ohjataan veroparatiiseihin, jolloin valtio jossa voitot on todellisuudessa tehty ei saa sille kuuluvia verotuloja. Tästä kärsivät lopulta kansalaiset, kun verotulojen pieneneminen pakottaa karsimaan palveluita. Kun palveluiden ja muun aineettoman talouden osuus maailmankaupasta on kasvanut, on myös tälle verosuunnittelulle avautunut uusia mahdollisuuksia.

Matti Ylönen

Päivitetty 21.9.2012

Talouden paikat: