"Tulonjaon tarkastelu maailman tasolla on sikäli pulmallista, että suuret ongelmat, varsinkin Saharan eteläpuolista Afrikkaa sitkeästi vaivaava köyhyys, peittyvät tilastoissa Kiinan ja Intian vaurastumisen alle."
Korkeariskisistä yhdysvaltalaisista asuntoluotoista alkaneet maksuongelmat ovat paisuneet maailmanlaajuiseksi rahoituskriisiksi. Kriisin pääsyyllisinä on pidetty holtittomia luotonantajia, roskalainojen kaupittelijoita ja sinisilmäisiä riskiluokittelijoita. Todelliset syyt löytyvät kuitenkin syvemmältä: koko rahoitusalan liiketoimintamalli on osoittautunut kestämättömäksi. Onneksi ratkaisuja löytyy.
Ulkoapäin tarkastellen Venäjän talous saattaa näyttää menestystarinalta. Tuotanto kasvaa, ja öljydollareiden virta on synnyttänyt uuden keskiluokan, jonka lisääntyvä kulutus vauhdittaa taloutta entisestään.
Pystyykö Afrikka saavuttamaan YK:n vuosituhattavoitteet vuoteen 2015 mennessä? Kysymys esitetään usein kehitystavoitteista puhuttaessa. Usein taustalla on tietty määrä kyynisyyttä: ajatus, että valtaosa Afrikasta ei pysy aikataulussa, alkaa olla jo yleisesti hyväksytty. Virallisissa raporteissakin todetaan, että nykytahdilla tavoitteista saatetaan olla perässä vielä vuonna 2050.
Tuoreen mielipidekyselyn mukaan talouden tila on ohittanut Irakin sodan tärkeimpänä yhteiskunnallisena kysymyksenä amerikkalaisten mielissä. Presidenttiehdokkaiden ja kommentaattorien reagoidessa tähän tulokseen tärkeä perusasia on hämärtynyt: sota itsessään rasittaa taloutta.
Kansainväliset verot muodostavat täysin uuden paradigman. Niiden toteutuminen olisi historiallisesti merkittävä muutos, sillä tähän asti verot on vahvasti yhdistetty kansallisvaltioon. Kansainvälisen verotuksen edellytykset ovat syntyneet globalisaation myötä, ja aika on nyt kypsä niiden käyttöönotolle.
Uusliberaalin talousajattelun isänä pidetty yhdysvaltalainen Nobel-palkittu taloustieteilijä Milton Friedman kutsui Augusto Pinochetin Chilessä 1970-luvulla tekemiä talousuudistuksia "Chilen ihmeeksi". Friedmanilla itsellään lienee ollut osansa tuossa ihmeessä, sillä hän teki sotilasdiktatuurin aikana kaksi matkaa Chileen, ensimmäisen vuonna 1975 ja toisen vuonna 1981.
Ensivisiitistä on kulunut yli kolmekymmentä vuotta ja diktatuuria ei enää ole, mutta Friedmanin ideologia kukoistaa maassa edelleen.
Kehityskeskustelu pyörii paljolti kehitysavun ympärillä. Pelkällä avulla köyhyyttä ei kuitenkaan nujerreta. Todellinen kehitys on mahdollista vasta, kun etelän maat pystyvät pyörittämään tehokasta julkista sektoria omilla varoillaan. Tavoite on saavutettavissa, mutta se edellyttää globaalien verojärjestelmien kehitystä, maailmankaupan sääntöjen ja käytäntöjen hiomista sekä korruption kitkemistä.
Teoriassa kaikki uskovat, että maailman varallisuus pitäisi jakaa tasaisesti. Meidän rikkaissa maissa elävien silmin eteen tupsahtaa vähän väliä erilaisia kuvaajia ja taulukoita, jotka kertovat, kuinka hyvin meillä pyyhkii ja kuinka huonosti muissa maailmankolkissa menee.
Rikkaat valtiot ja kansainväliset rahoituslaitokset vaativat kehitysmaita avaamaan taloutensa maailmankaupalle. Heidän mukaansa tämä on paras tapa kehittyä. Historia osoittaa, että miltei kaikki teollisuusmaat ovat kuitenkin vastaavassa kehitysvaiheessa toimineet itse päinvastoin: tuontia on rajoitettu ja omaa teollisuutta tuettu. Kaupan rajoitteet on poistettu vasta, kun kotimainen teollisuus on ollut riittävän edistynyttä pärjäämään globaaleilla markkinoilla.
Kehitysrahoitus on paitsi riittämätöntä, myös laadullisesti puutteellista. Ongelmia on niin yksityisessä ja valtioiden välisessä kuin monenkeskisessä rahoituksessa. Usein apua myönnetään enemmän sen antajan kuin vastaanottajan intressien mukaan. Nykyiset rahoitusrakenteet kaipaavatkin päivitystä. Myös uusien rahoituslähteiden mahdollisuudet olisi käytettävä hyväksi.
Arbitraasi on tilanne, jossa on mahdollista saada voittoa ilman riskiä. Jos yhdessä markkinapaikassa myydään tiettyä tuotetta edullisemmin kuin toisessa, on mahdollista ostaa halvemmasta paikasta ja myydä tuote saman tien voitolla toisilla markkinoilla.
Spekulaatiolla viitataan samankaltaiseen tilanteeseen sillä erotuksella, että spekulaatioon sisältyy riski.